Meilläpä onkin tällainen päivärytmi - joskus

Huomasin tänään, että meille on tullut päivärytmi. Poika nukahtaa ensimmäisille päiväunille noin kello 8.30-9.00 aikoihin. Herää syömään noin tunnin päästä ja jatkaa unia vielä tunnin tai puolitoista. Sen jälkeen syödään taas ja pidetään palaveria äidin ja leikkimaton apinoiden kanssa. Joskus palaverit on korkeamman johtajatason kokouksia, jonne äidillä ei riitä natsat ja poika komentaa sihteerinsä takaisin sohvalle. Jotkut asiat on hyvä pitää pikkupomon ja apinoiden välisenä asiana. 

Palaveri keskeytyy joskus märkään vaippaan, jolloin huudetaan sihteeri takaisin paikalle. Kun ikävä mutta tärkeä asia on saatu hoidettua, voi palaveri jatkua. Joskus mukaan otetaan sitterin pöllöt sekä vappupallo Pörriäinen. Joskus voidaan myös palaveerata sihteerin kanssa lorujen ja laulujen muodossa. Kestosuosikkina ovat muun muassa alla oleva loru joka on alkujaan lorukirjasta, mutta koska äidin muisti on heikko on siitä tullut tehtyä oma versio:

Silmä, silmä, nenä, suu

poski, poski, poskiluu

korva, korva, maha,

siellä onpi pieni napa 

käsi, käsi, pienet jalat

nepä onkin aika somat

silmä, silmä, nenä, suu

poski, poski, poskiluu

niihin äiti rakastuu

sekä Lapinäidin kehtolaulu. Nämä saavat johdossa suuren suosion hymyn ja iloisen jokeltelun kera ja siksi niitä toistellaan joka päivä monta kertaa. 

Yleensä sihteeri päästetään lounastauolle ensimmäisten päiväunien aikaan tai aamupalaverin aikana. Sihteeriä tarvitaan kovasti iltapäivällä noin kello kahden ja kolmen välissä, kun iltapäiväunet puskevat päälle mutta niille on kovin vaikeaa nukahtaa yksin. Silloin sylitellään, lauletaan ja nostetaan tuttia noin miljoona kertaa suuhun. Vaihdetaan nukkumapaikkaa, kun mikään ei ole hyvä. Syödään vähän tissiä ja vaihdetaan vaippaa.

Uniongelma poistuu jos sihteeri tajuaisi useammin lähteä iltapäivän puolella kärrylenkille. Omat vaunut ovat olleet alusta saakka paras unipaikka. Jopa parempi kuin äidin tai isän syli, koska sylissä tulee kuuma ja yksin on mukavampi nukkua. 

Kun kakkossihteeri saapuu työkomennukseltaan takaisin toimistolle, siirtää ykkössihteeri vastuun hänelle. Yleensä pikkupomo palaveera alkuillan kovasti kakkossihteerin sekä apinoiden kanssa. Jopa niin pahasti että kumpikaan sihteeri ei tahdo ehtiä päivän toiselle ruokatauolle, koska tuttia pitää juosta nostamassa noin sadan kerran yhden puolentunnin aikana. Yleensä juoksutus alkaa sillä samalla sekunnilla, kun vanhemmat saavat lämpimän ruuan eteensä. 

Päivän kolmannet päiväunet otetaan siinä noin klo 19.30-21 välissä ja aikana. Viimeistään klo 21.30 jompikumpi sihteereistä vaihtaa varovasti vaipan, suorittaa iltapesut ja pukee pikkupomon yöasuun. Sen jälkeen seuraa iltatissi ja päivän viideskymmenes Lapinäidin kehtolaulu. Yöunille käydään siinä klo 22-23 välissä. 

Yö meneekin heräten syömään kahden tai kolmen tunnin välein. Yöuniltaan herätään noin klo 5 tai 6 aamulla ja yöunia jatketaan hetki klo 6.30-7.00. 

Koska äiti viimein tänään tajusi, että kahden ja puolen kuukauden jälkeen rytmi on syntynyt ja oli sitä hyvä juhlistaa piknikillä läheisen järvenrannalla. Tosin kyseinen rytmi on niinä hyvinä päivinä. Pahoina päivinä poika ei nukahda kuin hetkeksi, mutta kitisee senkin edestä. 

Piknikki rikkoi ja samalla mukautui niin mukavasti peruspäiväohjelmaan, että tämä taidetaan mahduttaa viikkosuunnitelmaan jatkossakin.

Lähin uimaranta on vain 800 metrin päästä kotoa eli toisin sanoen juuri sopivan nukutusmatkan päässä. Poika pääsee toisille päiväunilleen ja äiti voi nauttia rauhassa lounasta ja kirjoittaa samalla. Kuten esimerkiksi tänään. Tämä blogipostaus syntyi lohisalaattilounaan jälkeen järven äänistä ja tuoksusta nauttien. Aika idyllistä. 

Mainittakoon tosin, että poika malttoi nukkua raikkaassa ilmassa vain reippaan tunnin ja sen jälkeen piti lähteä taas liikenteeseen. Ilta onkin taas kitisty kun unille on niin kamalan vaikeaa käydä. 

Kuukauden päästä eletään taas toisella tapaa. Ehkä.

Arkikotoilua myös Bloglovinissa!

Follow my blog with Bloglovin

Ihan muovinen juttu

Meillä kierrätetään. Jo vuosia sekajäte, biojäte, pullot, paperit ja pahvit ovat menneet omiin osoitteisiinsa. Lasit ja metallit satunnaisesti riippuen paljonko niitä on kertynyt.

Mutta muovi.

Muovi sen sijaan on mennyt aina sekajätteeseen. Lähinnä ollaan sisäisesti pyöritelty silmiä niille, jotka innoissaan kertovat lajittelevat muovinsa. Pölhöä touhua. Siellähän ne palavat kaiken muun sekajätteen mukana (ainakin siis Tampereella). Ja meneehän siihenkin luonnonvaroja että pesee muoviastiat puhtaiksi. Muovin kun tulee olla puhdasta, jotta se kelpaa kierrätykseen.

Mutta jos nyt kuitenkin...

Suomessa kierrätetään vielä vähäisesti muovia. Kierrätykseen kelpaavat puhtaat kotitalouden muovijätteet, jotka eivät sisällä PVC muovia. Muovituotteet kuten pakasterasia tai muovinen mehukannu eivät kuulu muovikierrätykseen vaan sekajätteeseen.

Kierrättäminen on helppoa. Jokainen puhdas muovituote, kuten salaattirasiat, käärepaperit ja muut kotitalousroska kuuluu kierrätyksen piiriin. Pirkanmaan Jätehuolto ohjeistaa mielestäni hyvin: jos tuotteen pesuun menee tuhottomasta vettä ja pesuaineita on hyöty turha. Toisin sanoen jokainen marinadipakkaus tai muuten likainen muoviastia kannattaa laittaa sekajätteen puolelle.

Kun kotimme pikkupomo tuottaa muoviroskaa kiitettävällä määrällä joka päivä, on omaa ekologista omatuntoa jotenkin puhdistettava. Kestovaippojen käyttöön minusta ei ole. Niiden kanssa touhuaminen jo kaiken muun pyykkimäärän keskellä koettelee vahvasti oman sekoamispisteeni rajoja. Käytin kuukuppia kymmenen vuotta ostamatta yhtäkään muovista sidettä tai pikkuhousun suojaa, joten koen voivani tuhota maailmaa yhden vauvan vaippojen verran.

Mutta mitäpä jos lajittelisin vielä hieman lisää?

Niinpä sekajäte- ja biojäteroskiksiemme viereen on muuttanut kaksi tukevaa kangaskassia. Toiseen kerään lasi- ja metallituotteet ja toiseen kierrätykseen sopivan muoviroskan. Lähin keräyspiste on kävelymatkan päässä, joten en voi edes vedota liian pitkään matkaan.

Yksi kangaskassillinen on nyt täyttynyt. Täyttöön meni noin kolme viikkoa, mutta syynä oli osittain se että liian moni pakkaus livahtaa vielä sekajätteen puolelle. Eli meillä en ole huomannut sitä reaktiota, että sekajätteen määrä vähenisi. Mutta opettelua, opettelua...

Vaikka valtamerten muovipyörteet ovat lähinnä muiden maiden tuotoksia, niin eipä se pahaa tee Suomessakaan kierrättää muovia. Kierrätetystä muovista tehdään muovipusseja, jätesäkkejä, putkiä, levyjä ja niin edelleen. Kierrättämällä muovia säästetään maapallon hupenevia öljyvaroja.

Aamulehti on kirjoittanut aiheesta mielestäni varsin hyvin.

Muovin kierrätys ei aina kannata – heitä marinadin tahmaama broileripakkaus sekajätteeseeen

Hei, miten teillä menee? Miten sä selviät tästä kaikesta?

Kävin vauvakahvilassa. Ajattelin sieltä löytyvän juttuseuraa, joiden kanssa jutella siitä miten selviytyä jatkuvista yöheräilystä ja miten tätä kaikkea pyöritetään niin että ei ala vihaamaan koko maailmaa.

Löysin juttuseuraa siitä mistä löytyvät kivoimmat lastenvaatteet, miten opettaa potalle ja koska niitä hampaita tulee ja paljonko kuolataan.

Elän lapsenhoitoa vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä. Saadessani täysi-ikäistä juttuseuraa en enää jaksa jutella siitä miten lapsi nukkuu.

Miksi ei voida jutella siitä miten ihan oikeasti voidaan? Miksi ei voida jutella siitä kuinka monta kirosanaa ja kuinka monta kirosanavariaatiota löytyy, kun heräät kuudetta kertaa yön aikana syöttämään lasta. Miten rasittavaa on herätä joka aamu kello viisi lapsen raivoisaan itkuun ja siihen kuinka hän pissaa ja kakkaa itsensä päälle että hoitopöydälle sekä heittää kunnon puklut olkapäällesi kaiken sen jälkeen. Tai mistä saada kärsivällisyyttä siihen, kun lapsi kitisee ja inisee koko päivän putkeen etkä tiedä yhtään mitä hän haluaa. Tai miten perseestä on, että lapsi on pihalla mutta mahasi  näyttää edelleen raskausmahalta. Tai miten haluat kuristaa jokaisen joka ilmoittaa imetyksen laihduttaneen häneltä tosta noin vain 20 kiloa kun itselläsi sama määrä tuli imetyksen myötä.

Voidaanko jutella siitä miten tekisi mieli jättää lapsi itkemään ja kitisemään yksinään hetkeksi, kun kaiken sen imettämisen, vaunulenkkeilyn ja ilmavaiva kanniskelujen jälkeen saat hetken omaa rauhaa mutta lapsi kaipaa juuri sinua juuri sillä samalla sekunnilla.

Tai miten väärin se on, että yhtäkkiä joudut käymään jokaisen menosi miehen kanssa, että saatko ja voitko lähteä. Että katsotko lasta sen aikaa että pääsen pois kotoa, kun mies taas voi vaan ilmoittaa menevänsä töiden jälkeen hierojalle ja siitä kaljalle. Miten sisäinen feministisi itkee sitä, että olet taantunut 50-luvun kotirouvaksi, jonka elämä riippuu ihan siitä miten lapselle saadaan hoitaja mutta miehellä elämä ei muutu tältä osalta mihinkään.

Tai miten olla muutakin kuin äiti. Miten jaksaa hoitaa parisuhdetta. Miten ylipäätään harrastaa seksiä, kun lapsi nukkuu metrin päässä. Ei kuule innosta. Miten muistaa että olemme edelleen me. Että edelleen rakastetaan toisiamme ihan hirveästi ja että edelleen olet paras ystäväni mutta juuri nyt taidan hieman vihata sinua koska saat nukkua yösi rauhassa.

Miten estää rakkautta muuttumasta katkeruudeksi kun tiedät että kerrankin pääsessäsi viihteelle et voi ottaa etkä viipyä myöhään, kun yösyötöt ovat edelleen harteillasi. Koska rakas miehesi kokee liian hankalana syöttää lastaan keskellä yötä pulloilla.

Miten estää itseään sekoamasta, kun arkesi koostuu Netflix-sarjoista ja kärrylenkeistä sekä loputtomasta pyykinpesusta. Miten saada kaikkonneet ystäväsi edes joskus kysymään miten sulla menee? Voitasko nähdä?

Miten estää itseään olemasta yksinäinen. Miten estää niitä pelkoja, että pilaa lapsensa. Miten estää sitä pelkoa siitä, että  nyt kun en jaksa hymyillä lapselle ja jutella niin aiheutanko hänelle mielenterevysongelmia ja turvattomuutta. Voisiko joku kertoa missä on se hetki kun aiheutan lapselleni ensimmäisen lapsuustrauman, jota hän tilittää minulle aikuisena syyttäen minua kaikista ongelmistaan. Miten estän itseäni siirtämästä vääriä kasvatustapoja eteenpäin. Miten muutan sukuni kirousta. Tai siitä miten yhtäkkiä sydämesi on siirtynyt ruumiisi ulkopuolelle ja pelkäät joka ikinen sekuntti loppuikäsi, että se lakkaa sykkimästä. Että miten sitä rakastaa niin paljon ettei edes olisi koskaan edes voinut uskoa rakastavansa. Miten sitä tulee valvottua yöllä, että toinen hengittää edelleen. Ja miten pelkäät sitä ettei hengitäkään. Tai siitä miksi kaiken valituksen jälkeen pitää sanoa rakastavansa ja olevansa onnellinen tai muuten on kiittämätön ja huono äiti. Ja kuinka on aina joku joka sanoo vain että itseppä sen lapsen halusit älä valita. Tai kuinka vahvana äitimyytti edelleen elää. Voidaanko jutella siitä miksi äitiyttä pitää yhteiskunnassa suorittaa ja äitien kesken vedetään sitä täydellinen äiti roolia. Ja miksi synnytyssairaaloita vähennetään ja tätä kautta kasvatetaan kuolleisuustilastoja.

Miksi ei voida keskustella siitä miten teillä menee?

Ja saako siihen sanoa, että päin helvettiä mutta kahvin jälkeen vähän paremmin.

Kuva liittyy vahvasti asiaan.

Haluan olla paska mutsi

Kaikki äitiyskeskustelut ahdistavat minua. Huomaan tuskanhien hiipivän otsalleni, kun luen keskusteluja siitä koska uskalsit jättää lapsen hoitoon isälleen/isovanhemmilleen, mitä kaikkea teet äitiyslomalla, kuinka pitkään täysimetit, parhaat vinkin perhepetiin, mitä hedelmiä soseutat itse, vinkit kestovaippailuun ja niin edelleen.

Meillä vauva jäi hoitoon isälleen pariksi tunniksi kun hän oli viikon. Mummulleen neljäksi tunniksi kun oli kuusi viikkoa. Äitiyslomalla lähinnä yritän selviytyä ja pitää lapseni elossa ja tyytyväisenä. Täysimetin noin kolmen viikon ikään, jolloin koin tarvitsevani unta edes kolme tuntia putkeen yhden tunnin sisään ja lapsi sai ekan annoksensa korviketta. Perhepediksi meille riittää pinnasänky sängyn vieressä. Meidän sänkyyn lapsi ei tule nukkumaan kuin hätätilanteessa. Hedelmäsoseisiin ei olla päästy vielä mutta ajattelin hyödyntyy oman jaksamiseni mukaan kaupan tarjontaa. Kestovaipat ovat edelleen kaapissa koskemattomina ja näillä univeloilla tulevat olemaankin. Kaiken puklupyykin ohella en todellakaan jaksa enää pestä kakkapyykkejä (joita silti on kiitos äkillisten töräysten hoitopöydällä).

Ennen lasta kannatin vihreitä arvoja ja halusin että ruoka on mahdollisimman puhdasta. Muovisia kuukautissiteitä en ollut käyttänyt vuosiin ja ostin melkein kaiken tarvitsemani kirpputorilta. Nyt kannan päivittäin täysinäisiä vaipparoskapusseja roskakatokseen täysin puhtaalla omallatunnolla. Suurin osa lapsen tavaroista on hankittu raskausaikana käytettynä tai saatu sukulaisilta mutta nyt marssin lastentarvikekauppaan ostamaan kapalopussia, koska en jaksa metsästää sitä käytettynä. Tai oikeastaan en jaksa odottaa myyjän vastausta, koska tarvitsen sen pussin heti, koska haluan nukkua ensi yönä. Tai ainakin yrittää nukkua.

Olohuoneen nurkassa lojuu hylätty (käytettynä ostettu) Manducan kantoreppu, koska kuulemma lapselle tekee hyvää olla lähellä. Reppua ei ole käytetty kertaakaan, koska minulla palaa pinna heti olkapäiden säätöjen kanssa säätämiseen.

Luin että vauvalle pitäisi lukea runoja ja loruja jo varhain, jotta kielellinen ilmaisukyky kehittyisi hyvin. Pyysin ristiäislahjaksi lorukirjaa. Katsotaan koska jaksan lukea ensimmäistäkään lorua.

Minä vihaan supermutsiutta. Vihaan niitä äitejä jotka pätevät jokaisessa avunantokysymyksessä kuinka heräävät jo aamuviideltä poimimaan kasteiselta niityltä vauvalle mustikoita ja vauva on tietenkin ekologisessa luomupuuvilla kantoliinassa mukana, koska lapsen kanssa oleilu on rentouttavinta touhua ikinä.

Minä vihaan suorittamista sekä oman sädekehän kiillotusta lapsenkasvatuksen varjolla. Uskon vakaasti siihen, että lapsesta kasvaa täysipäinen hyvä ihminen vähemmälläkin hössöttämisellä ja pätemisellä. Eritoten uskon siihen, että rentomutsius voittaa supermutsiuden. Valittettavasti rentomutsius nähdään joskus paskana mutsina olemisena.

Supermutsi itkee viikon jättäessään viisi vuotiaansa ensimmäistä kertaa ikinä hoitoon isälleen/isovanhemmille. Paska mutsi jättää pienen vauvan hoitoon ja juoksee ovesta pihalle ilosta huutaen. Supermutsi syöttää lastansa oli se sitten imettämällä tai itsetehdyillä soseruuilla vaikka toinen jalka haudassa. Paska mutsi menee välillä sieltä mistä aita on matalin eikä pode yhtään syyllisyydentuntoa. Supermutsi pesee hikipäässä kestovaippoja ja ompelee itse uusia tilalle ja pelastaa näin hieman maailmaa. Paska mutsi ei edes harkitse moisten käyttöä vaan hauduttaa lapsensa pepun rikki muovivaipoilla. Supermutsi kantoliinailee lapsen kanssa ihan koko ajan ihan joka paikassa. Paska mutsi laskee lapsen välillä nukkumaan unipesään (mikä sekin kuulemma tappaa lapsia välittömästi) ja ottaa ilon irti siitä, että niin rakas lämpöpatteri on välillä irti.

Minusta varmasti tulee jossain asioissa sietämätön supermutsi, mutta mieluummin haluan olla paska mutsi. Haluan olla rento ja viettää aikaa lapseni kanssa. En kestovaippoja pesten ja soseita pakkaseen tehden (mikä varmasti olisi järkevää hommaa kun lapsi nukkuu). Sen sijaan kun lapsi (viimein) nukkuu teen rästiin jääneet kotityöt, koska puhdasta kotia ei voi ostaa valmiina kaupasta. Ja kun pikasiivous on tehty otan nokoset sohvalla (selaan Facebookkia).

Ennenkaikkea haluan olla hyvinvoiva mutsi ja olla muutakin kuin äiti. Silloin olen mielestäni supermutsi.

(Kuvat Pixabay)