Hei, miten teillä menee? Miten sä selviät tästä kaikesta?

Kävin vauvakahvilassa. Ajattelin sieltä löytyvän juttuseuraa, joiden kanssa jutella siitä miten selviytyä jatkuvista yöheräilystä ja miten tätä kaikkea pyöritetään niin että ei ala vihaamaan koko maailmaa.

Löysin juttuseuraa siitä mistä löytyvät kivoimmat lastenvaatteet, miten opettaa potalle ja koska niitä hampaita tulee ja paljonko kuolataan.

Elän lapsenhoitoa vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä. Saadessani täysi-ikäistä juttuseuraa en enää jaksa jutella siitä miten lapsi nukkuu.

Miksi ei voida jutella siitä miten ihan oikeasti voidaan? Miksi ei voida jutella siitä kuinka monta kirosanaa ja kuinka monta kirosanavariaatiota löytyy, kun heräät kuudetta kertaa yön aikana syöttämään lasta. Miten rasittavaa on herätä joka aamu kello viisi lapsen raivoisaan itkuun ja siihen kuinka hän pissaa ja kakkaa itsensä päälle että hoitopöydälle sekä heittää kunnon puklut olkapäällesi kaiken sen jälkeen. Tai mistä saada kärsivällisyyttä siihen, kun lapsi kitisee ja inisee koko päivän putkeen etkä tiedä yhtään mitä hän haluaa. Tai miten perseestä on, että lapsi on pihalla mutta mahasi  näyttää edelleen raskausmahalta. Tai miten haluat kuristaa jokaisen joka ilmoittaa imetyksen laihduttaneen häneltä tosta noin vain 20 kiloa kun itselläsi sama määrä tuli imetyksen myötä.

Voidaanko jutella siitä miten tekisi mieli jättää lapsi itkemään ja kitisemään yksinään hetkeksi, kun kaiken sen imettämisen, vaunulenkkeilyn ja ilmavaiva kanniskelujen jälkeen saat hetken omaa rauhaa mutta lapsi kaipaa juuri sinua juuri sillä samalla sekunnilla.

Tai miten väärin se on, että yhtäkkiä joudut käymään jokaisen menosi miehen kanssa, että saatko ja voitko lähteä. Että katsotko lasta sen aikaa että pääsen pois kotoa, kun mies taas voi vaan ilmoittaa menevänsä töiden jälkeen hierojalle ja siitä kaljalle. Miten sisäinen feministisi itkee sitä, että olet taantunut 50-luvun kotirouvaksi, jonka elämä riippuu ihan siitä miten lapselle saadaan hoitaja mutta miehellä elämä ei muutu tältä osalta mihinkään.

Tai miten olla muutakin kuin äiti. Miten jaksaa hoitaa parisuhdetta. Miten ylipäätään harrastaa seksiä, kun lapsi nukkuu metrin päässä. Ei kuule innosta. Miten muistaa että olemme edelleen me. Että edelleen rakastetaan toisiamme ihan hirveästi ja että edelleen olet paras ystäväni mutta juuri nyt taidan hieman vihata sinua koska saat nukkua yösi rauhassa.

Miten estää rakkautta muuttumasta katkeruudeksi kun tiedät että kerrankin pääsessäsi viihteelle et voi ottaa etkä viipyä myöhään, kun yösyötöt ovat edelleen harteillasi. Koska rakas miehesi kokee liian hankalana syöttää lastaan keskellä yötä pulloilla.

Miten estää itseään sekoamasta, kun arkesi koostuu Netflix-sarjoista ja kärrylenkeistä sekä loputtomasta pyykinpesusta. Miten saada kaikkonneet ystäväsi edes joskus kysymään miten sulla menee? Voitasko nähdä?

Miten estää itseään olemasta yksinäinen. Miten estää niitä pelkoja, että pilaa lapsensa. Miten estää sitä pelkoa siitä, että  nyt kun en jaksa hymyillä lapselle ja jutella niin aiheutanko hänelle mielenterevysongelmia ja turvattomuutta. Voisiko joku kertoa missä on se hetki kun aiheutan lapselleni ensimmäisen lapsuustrauman, jota hän tilittää minulle aikuisena syyttäen minua kaikista ongelmistaan. Miten estän itseäni siirtämästä vääriä kasvatustapoja eteenpäin. Miten muutan sukuni kirousta. Tai siitä miten yhtäkkiä sydämesi on siirtynyt ruumiisi ulkopuolelle ja pelkäät joka ikinen sekuntti loppuikäsi, että se lakkaa sykkimästä. Että miten sitä rakastaa niin paljon ettei edes olisi koskaan edes voinut uskoa rakastavansa. Miten sitä tulee valvottua yöllä, että toinen hengittää edelleen. Ja miten pelkäät sitä ettei hengitäkään. Tai siitä miksi kaiken valituksen jälkeen pitää sanoa rakastavansa ja olevansa onnellinen tai muuten on kiittämätön ja huono äiti. Ja kuinka on aina joku joka sanoo vain että itseppä sen lapsen halusit älä valita. Tai kuinka vahvana äitimyytti edelleen elää. Voidaanko jutella siitä miksi äitiyttä pitää yhteiskunnassa suorittaa ja äitien kesken vedetään sitä täydellinen äiti roolia. Ja miksi synnytyssairaaloita vähennetään ja tätä kautta kasvatetaan kuolleisuustilastoja.

Miksi ei voida keskustella siitä miten teillä menee?

Ja saako siihen sanoa, että päin helvettiä mutta kahvin jälkeen vähän paremmin.

Kuva liittyy vahvasti asiaan.