Hetki omaa aikaa (tee töitä)

Oma aika on nykyään varastettua tai lainattua. Sitä saa, kun mies nukahtaa pojan kanssa päiväunille. Tai kun poika leikkii hetken yksin. Sen viisitoista minuuttia. Sinä aikana ehtii hyvin selata facen ja instan uusimmat päivitykset. Sitä saa myös kun mies syöttää pojan, mutta tosin se aika menee yleensä kotitöihin. Sitä saa myös, kun mies vaihtaa pojan vaipan tai leikittää poikaa. Yleensä silloin hoidan miehen firman viestintäjuttuja.

Minulla siis on terveys- ja hyvinvointialan firma. Teen sen kautta satunnaisia keikkoja. Tekisin enemmän, jos mies ehtisi omilta töiltään useammin lapsenvahdiksi tai asiakkaat ylipäätään varaisivat aikoja. Odotan aikaa, jolloin poika on tarpeeksi iso hoitoon. Nyt en vielä raaski, vaikka mieli tekisi...

Mitä teen, kun minulla on omaa aikaa? Töitä. Mainostan firmaani facessa. Kirjoitan tätä blogia (mies ja poika nukkuvat tälläkin hetkellä päikkäreitä).  Pohdin miten saada enemmän asiakkuuksia. Suunnittelen jatkokoulutusta (itse asiassa hain jo kouluun).

Voisin toki vaikka joogata. Haluaisin joogata useammin, mutta nämä varastetut hetket ovat niin lyhyitä. Ei siinä ehdi kuin hengähtää.

Maksan myös laskut. Tarkistan että kirjanpitäjälle menevät kuitit ovat kaikki tallessa ja yhdessä koossa. Teen tulevalla viikolla lähetettävän laskun jo valmiiksi. Lataan kuvia koneelle.

Välillä mietin onko tämä ihan tervettä. Kun ehdin istahtaa ja keskittyä muuhun kuin surmansyöksyjä tekevään taaperoon, teen töitä. Jännään sormet ristissä pääsenkö kouluttamaan itselleni uuden ammatin. Odotan niitä tunteja intopiukeena. Ne ovat minun pakotieni. Ne ovat minun keinoni murtaa päiväni murmelina koodi.

Minun on myös tehtävä töitä hipihiljaa pojan nukkuessa. Lapsellani on ninjan vaistot, sillä hän herää heti jos hengitykseni muuttuu, näpytän näppäimistöä kiivaammin tai jos yskäisen. On oltava piilotettu tiikeri, hiipivä lohikäärme.

Kaukana on se aika, kun oma aika oli parhaimmillaan Netflix-maratooni töiden jälkeen. Nyt se on työt Netflix-maratoonin jälkeen.