Maalaisromanttinen paratiisi - vauvan kanssa Yli-Kirrassa

Jos asuu Tampereella tai sen lähellä, niin suosittelen lämpimästi käymään Yli-Kirran talonpoikaismuseolla. Monella paikka on jo varmasti tuttu, mutta jos on samanlainen hidas hämäläinen niin kuin minä, voi paikka olla uusi tuttavuus. Erityisen mielenkiintoisen kohteesta tekee se, että Mauri Kunnaksen Koiramäki -sarja perustuu Yli-Kirran tilaan ja sen rakennuksiin. Myönnetään. Olihan pihapiirissä jotain kovin tutun oloista.

Alue on kierretty joko nopeasti tai parissa tunnissa, jos haluaa käyttää kunnolla aikaa. Kesäkuumalla ei kauaa jaksa keskittyä, joten me kävimme aika nopeasti alueen läpi. Ei haluttu paahduttaa vauva parkaa enempää vaunuissa.

On sitä entisaikaan varmasti ollut kuuma. Eipä ollut tuuletinta ja jäätelöä viilentämässä. Toisaalta silloin vaatteet olivat taatusti luonnonmateriaalia ja paljon hengittävämpiä kuin meidän nykyiset muovisekoitekuteemme.

Paikka on ihana. Jokaiselle historiahullulle, joka kaipaa päivän retkikohdetta. Sopii kaikenikäiselle. Jopa vaipanvaihtopiste löytyy sekä pieni kahvila. Mietittiin että jahka poika kasvaa ja alkaa tajuta jostain jotain, niin teemme tänne toistekin päiväretken. Etukäteen luetaan Koiramäki kirjoja ja yhdistetään samaan reissuun käynti Sastamalassa Herra Hakkaraisen talossa. Tällä kertaa jäi taloa välistä, kun mukana ei ollut leikki-ikäisiä mutta ehkäpä parin vuoden päästä uudestaan.

Vanha sauna oli minusta jotenkin pysäyttävä. Jopa ehkä vähän pyhä. Näin on Suomessa satoja vuosia synnytetty - vanhassa talonpoikaissaunassa. Millaistakohan se oli?

Lämmin sauna oli varmasti hyvä kivunlievitystapa ja siihen ne kipulääkkeet sitten jäikin. Yritin kovasti kuvitella saunan lauteille synnyttävää naista apulaisineen. Tiedä kuinka monta lasta on tässä kyseisessä saunassa syntynyt. Ajatuksena oli kuitenkin hupaisa kuinka ensin riiattu keinulla ja vuoden päästä hikoiltu saunassa. Näinhän tuo menee. Elämän kiertokulku.

Kuva sato on valtaisa. Harmittaa että unohdin uuden kamerani kotiin hätäpäissäni, niin en päässyt testaamaan sitä tänne. Kuvattavaa olisi ollut paljon! Tosin ehkä parempi niin. Mies ja poika säästyivät odottamiselta ja hellekuolemalta, kun tyydyin pikaräpsyihin puhelimella. Taisi poikaa myös janottaa, kun autossa maistui tissimaito varsin reippaasti. Raukkaraasu kärsinyt äidin hullaantumisesta. Onneksi apu oli kuitenkin lähellä.

Miten meillä ollaan helposti ja laiskasti ekologisia?

Miten olla säästäväinen ja ekologinen, kun talouden toista osapuolta eivät kyseiset asiat kiinnosta? Siinä on ongelma, jonka kanssa kamppailen, jos nyt ei päivittäin niin viikoittain. Ja siltikään tilanne ei ole ihan näin mustavalkoinen. Mieheni ei osta mitään mitä hän ei tarvitse. Oikeasti. Hän ei todellakaan harrasta heräteostoksia. Jos pyydän häntä tuomaan kaupasta maitoa ja leikkelettä,  hän todellakin tuo maitoa ja leikkelettä eikä lisäksi paria muuta tarpeellista tavaraa.

Minä taas olen heräteostosten kuningatar. Liiaksikin. Kaappien siivoamisella olen saanut hillittyä haluani ostaa niitä halpoja ja muka niin tarpeellisiä kulutustavaroita. Ponnareita, voiteita, shampoita, vaatteita, teelaatuja...

Miten siis olla ekologinen ja säästäväinen taloudessa, jossa toinen ei tunne palavaa intohimoa kyseisiä asioita kohtaan ja toinen tuntisi mutta käyttäytyy ihan eri tavalla?

Valitsemalla taistelusi. Ja olemalla kriittinen. Ja jättämällä kaikki turha kauppaan.

Me emme ole todellakaan malliperhe ekologiseen elämään. Eikä meistä koskaan tule sellaisia. Rakennusalan ammattilaisena mieheni suhtautuu varauksella uusiin ekologisiin rakennustapoihin ja tuotteisiin. Siinä missä minä rakennusmessuilla hihkun vihreillä arvoilla kuorrutetun jätevesilaitoksen perään, mieheni tutkii insinöörin tarkkuudella onko se oikeasti sitä ja ajaako se oikeasti asiansa. Ilman että säiliötä pitää vaihtaa heti kohta uuteen, kun se ei kestäkään taloutemme kulutusta.

Me tulemme aina tarvitsemaan autoa ja omakotitalon valmistuttua tulemme tarvitsemaan vieläpä kahta. Me haluamme matkustaa paljon ja antaa lapsillemme kaiken sen mistä itse lapsina vain haaveilimme. Tulemme aina olemaan niin laiskoja, että kaikki arkea vaikeuttava ja lisätöitä teettävä hylätään. Arkiaskareissa haluamme aina mennä sieltä mistä aita on matalin.

Olemmeko siis mukana tuhoamassa maapalloa? Olemmeko yksi niistä perheistä, joita kohti muut siirtävät syyttävän sormensa?

Uskon, että se mitä me Suomessa teemme, ei pelasta tätä palloa. Syyttävä sormi pitää siirtää suurvaltojen puoleen kuten Kiinan ja Yhdysvaltojen. Sekä suuryritysten puoleen, jotka toimillaan kykenevät vaikuttamaan paljon.

Mutta koska pienilläkin teoilla on merkityksensä, ja omaatuntoani puhdistaakseni, olen päättänyt keskittyä muutamiin pieneen tekoihin. Asiat ovat siinä järjestyksessä, kun ne ovat mieleen tulleet.

1. Pesemme vain täysiä koneellisia
2. Kierrätämme talouden jätteet
3. Ostamme käytettynä sen minkä voi ja mikä on järkevää
          Joskus kulutustavara kannattaa ostaa uutena ja kalliilla. Varsinkin jos se joutuu kokemaan kovaa rasittavaa kulutusta. Sananlaskulla: köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, on minusta pointtinsa. Lapsen tavaroita olemme ostaneet paljon käytettynä. Vain vaunut ja turvakaukalo sekä aurinkolasit ovat meillä uusia (sekä osa vaatteista, mutta ne on alennusmyynneistä).
4. Ylimääräinen jää kauppaan
         Tämä on varsinkin minun henkilökohtainen missioni. Nykyään kysyn joka tavaran kohdalla tarvitsenko tätä todella, onko minulla jo vastaava ja miten ajattelin saada tämän myytyä. Yleensä tavara jää kauppaan. Onneksi akilleenkantapääni on aina ollut kulutustavarassa kuten ruuassa. Kaikki ei-kulutustavara kuten koriste-esineet ja vastaavat on aina ollut helppo jättää kauppaan. Ajatus täysinäisistä kaapeista on riittävä.
5. Vähennämme ruokahävikkiä
         Olen aina tehnyt ruokaa armeijalla, vaikka syöjiä on vain kaksi. Mieheni ei ole tässä asiassa yhtään parempi vaan aina yliarvioi ruokatarpeemme. Siksi meillä lentää mielestäni ihan liikaa ruokaa roskiin. Olen yrittänyt panostaa tähän asiaan jo kauan, mutta nyt on pakko tehostaa. Ruokahävikki on oikeasti asia, jolla on merkitystä.
6. Lisää sesonki- ja kasvisruokaa
       Tai ainakin minä yritän syödä. Parisuhteen rauhan takia en edes yritä saada vannoutunutta lihansyöjämiestäni vaihtamaan jauhelihaa soijarouheeseen. Siksi lähinnä yritän syödä kasvisruokaa itse ja miettiä viikon ruokalistoja sesonkituotteiden mukaan. Tässä on vielä paljon opeteltavaa!
7. Kuukuppi käyttöön
        Kestovaippoihin ja kestoliivinsuojiin minusta ei ole ollut. Liivinsuojia käytän harvakseltaan vain pidemmälle reissuun lähtiessä. Kotona eli se miten useimmiten aikani vietän, en koskaan. Kestovaippoja en näe lopulta niin ekologisena kun ne väittävät olevansa, niiden vaatiman kovien pesulämpötilojen ja - kertojen takia. Kuukuppia olen käyttänyt jo kymmenen vuotta ja käytän jatkossakin. Siteisiin minua ei saa enää takaisin (paitsi synnytyksen jälkeen).
8. Rahat elämyksiin ja palveluihin ja kestäviin tavaroihin
       Tämä on mielestäni tärkeää. Kulutus pitää kuitenkin yhteiskuntamme pyörimässä ja varmistaa työllisyyden. Siksi kulutusta ei ole järkevää koskaan minimaalistaa kokonaan. Mieheni olessa yrittäjä ja itsekin sellaiseksi haluava, ymmärrän miten tärkeässä roolissa kulutus on. Kuitenkin rahat voi halvan kiinakrääsän ostamisen sijaan siirtää suomalaisten yrittäjien tuotteisiin ja palveluihin. Pyrin ostamaan usein lahjaksi joko jotain mitä todella tarvitaan tai sitten palvelun kuten lahjakortin hierontaan tai muuhun hemmotteluhoitoon. Jatkossa meinaan tehdä näin yhä useammin.
9. Lapselle mahdollisimman paljon puuleluja tai kehittäviä kirjoja
          Mielestäni lapsi tarvitsee leluja enkä halua viedä iloa uusista leluista pois. Lapsen ei tarvitse elää minimalismi elämää, vaikka tavaraa toki voi rajata. Siksi ajatuksena on pyytää läheisiä ostamaan lapselle mieluummin puisia kuin muovisia leluja tai kirjoja/pelejä, jotka ovat opettavaisia. Kaikista eniten haluaisimme että he antaisivat lapselle omaa aikaansa, mutta tämä on mielestäni jokaisen oma päätös mitä ei voi vaatia. Tässä vain tulee minun ja mieheni yhteentörmäys. Minä suosisin puisia leluja, hän taas haluaisi hemmotella lasta hienoimmilla leluilla mitä löytyy. Onneksi tässä on vielä aikaa neuvotella ja löytää kompromissi asiaan.
10. Ekologista siivousta
        Käytössä on kestosiivousrätit ja keittiössä bambuliinat pöydän pyyhkimiseen. En ole ostanut uusia siivousliinoja aikoihin. Kaikki siivoukseen ja pyykinpesuun käytettävät aineet ovat luontoystävällisiä. Talouspaperia meillä tosin menee paljon, joten ehkä sen käyttöön voisi keskittyä.

Mitä muita tapoja vielä olisi millä viherpesisin arkeamme? Nämä ovat aika yleispäteviä ja kuluneita tapoja olla ekologinen ilman, että elämäntyyliä pitäisi kovastikin muuttaa. Nämä kikat eivät myöskään vaikeuta arkea eivätkä tuota lisätöitä. Mutta olisiko vielä jotain lisää? Miten teillä ollaan niin sanotusti helposti vihreä?

Ensimmäiset neljä kuukautta äitinä

Niin meidän pieni kauan odotettu aarteemme täytti neljä kuukautta. Mihin katosi aika? Ihan äsken hän potki mahassa. Venytteli selkäänsä ja peppuaan vasten vatsaani. Syntyi ja oli niin pieni ja hauras.

Neljä kuukautta olen ollut äiti. Saanut kunnian kutsua itseäni äidiksi. Tuntea päivittäin sen sydäntä pakahduttavan tunteen, kun toinen nukahtaa luottavaisin mielin syliisi. Nauttia toisen riemusta, kun hän hamuaa rintaa. Tuntea tuskaa toisen puolesta, kun mahaa kipristää ja rokotukset sattuu. Elää toisen tunteet kuin omansa.

Mitäkö olen oppinut?

Sen että paras tapa aloittaa aamu on toisen hymy ja nauru. Myös sen, että maailman kamalin tapa aloittaa aamu on vaihtaa niskapaskavaipat viideltä aamulla kovaa huutavalle ja kiemurtelevalle vauvalle.

Olen myös oppinut nopeaksi suihkussa kävijäksi sekä syömään kiireellä. Olen kasvattanut suodattimen kitinälle ja tarpeen vaatiessa itku menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tiedän että pulkurättejä tarvitaan paljon mutta vauvan housuja vain muutama. Tiedän että kestovaippoja en tule käyttämään, koska en näe niitä yhtään sen ekologisempana niiden vaatimien kovien pesulämpötilojen takia. Tiedän mitä tarkoittavat eri numerot vaippapaketeissa ja että jos tutti hukkuu on meillä helvetti irti.

Muistan yhtäkkiä hirveän määrän lapsuuteni lastenlauluja ja kuulostan nykyään karaoke emännältä. Nenäni ei enää haista pukluja vaatteissa eikä kakkavaippoja roskiksessa. Olen oppinut tunnistamaan itkun monta eri lajia ja sen mitä vaatekokoa noin suurinpiirtein kulloinkin käytetään.

Ostan mieluummin lastenvaatteita kuin itselleni vaatetta, koska vauvanvaatteet sopivat aina ja ovat hyvännäköiset. Olohuoneemme on täyttynyt pukluräsyistä, leikkimatosta, sitteristä, sohvalla seilaavasta imetystyynystä, kuivuvista vauvanvaatteista sekä hiljalleen myös leluista. Tiedän mitä tarkoitetaan tuttisopalla ja pulloshowlla. Ja mitä tarkoittaa numerot tuteissa ja pulloissa.

Olen mennyt toiseen huoneeseen tiuskaisemaan ja puremaan nyrkkiä, kun jatkuva kitinä, vikinä ja huuto on vetänyt pinnan kireäksi. Tiedän mitä tarkoitetaan sillä kun puhutaan kuinka yhtäkkiä puoliso käy hermoille. Ymmärrän miksi vauvavuonna erotaan vaikka ero ei olekaan mielessä.

Tiedän miksi vauvantarvikkeita on niin paljon olemassa ja miksi niihin kulutetaan rahaa. Ne helpottavat äärettömän paljon elämää! Ne ovat jokaisen nykynaisen siunaus! Jokaisen pitäisi ilolla käyttää kaikkia tarjolla olevia vauvantarvikkeita eikä tuntea tippaakaan häpeää niistä. Näistä esiäitimme ovat taistelleet!

Minulle äitiys on asia, jonka tiedän tuottavan minulle iloa loppuelämäni. Se on minulle onni, mitä en uskonut kokevani. Nyt tiedän myös mitä tarkoitetaan sillä, kun sanotaan että äitiys on uhrautumista ja rankkaa. Koska se on rankin työ koskaan. Tiedän senkin jo.

Äitiys on rankkaa fyysisesti. Ensin raskaus ja synnytys ja kaikki ne vaivat ja ongelmat. Oman ruokavalion rukkaukset ja syynit. Et saa olla enää vapaasti. Kehosi ei ole sinun omasi enää. Sitten lapsi kasvaa ja vahvistuu ja roikkuu kiinni koko ajan. Selkäni on kova kuin betoniseinä ja tuntuu että lihakseni rentoutuvat vasta haudassa.

Entä se henkinen puoli? Tiedän mitä on, kun valvot toisen vierelle varmistaen että toinen hengittää. Ja mitä on kun pelkäät, että mitäpä jos hän ei hengitäkään enää. Tai kaikki ne pelot tulevaisuudesta. Miten opetat häntä suojelemaan itseään? Olemaan kaahaamatta mopolla ja autolla? Hyppimättä trampoliinalla päälleen? Sukeltamatta pää edellä tuntemattomaan veteen? Varmistamaan selustansa tarvittaessa? Liikkumatta väärien ihmisten kanssa, jotka vain satuttavat häntä?

No. Se on tie mikä pojan on itsensä kuljettava. Mutta tiedän nyt mitä äitini tarkoitti sanoessaan minulle teini-ikäisenä: "Luotan sinuun. En tähän maailmaan".

Mutta tiedän myös miten raivostuttaa se on, joten en tule sitä sanomaan. Mutta onneksi siihen on aikaa. Niin kauan kun poika vielä nukahtaa syliini iltaisin, on kaikki hyvin.

Liitutaulumaalia ja vanhoja lasipurkkeja

Ajatuksena lasipurkkien maalaus liitutaulumaalilla on ihan kiva. Sellainen helppo operaatio missä saisi rempasta jääneet maalit hyödynnettyä ja kaappiin hamstratut hillopurkit kivemman näköiseksi. No operaatio se ainakin oli. Sellainen kuukauden mittainen mutta lopulta sain purkit valmiiksi. Ja onhan ne nyt oikeasti aika kivat. Varsinkin jos sulkee silmänsä kaikilta kirjaimellisesti valuvioilta ja maalitahroilta.

Operaation pituutta kasvatti se, että pääsin touhuamaan sen parissa joskus hetken aikaa. Välillä koko homma unohtui mielestä ja purkit pyörivät työpöydällä puolivalmiina.

Vaikeinta koko projektissa oli etikettien liimapinnan poisto. Kaikki tuli kokeiltua. Tiskikoneessa pesu. Yön yli saippuavedessä liotus. Käsitiskiaineella hinkkaaminen. Ikkunanpesuaineella hinkkaaminen ja kynsilakalla hinkkaaminen. Jos ajatuksena on tehdä sama niin kokeile samoin tein kynsilakkaa. Se ja kärsivällinen raaputtaminen vei viimeisetkin liimanjämät. 

Ensin rajasin maalarinteipillä halutut etikettipaikat sekä suojasin lasinpintaa enemmän. Jälkiviisaana suojaisin enemmänkin, sillä juokseva maali pensselillä sudittuna on jokseenkin juoksevaa. Tarkistaisin myös vieläkin tarkemmin että maalarinteippi on kunnolla kiinni lasissa, jotta maali ei pääse teipin alle. Luulin olevani huolellinen sen suhteen, mutta en ilmeisesti tarpeeksi huolellinen. Eli tarkistus, tarkistus, tarkistus!

Lasipurkit ja kannet tartuntamaalilla maalattuna.

Tämän jälkeen käytin Tikkurilan Otex tartuntapohjamaalia, joka käy hyvin kaikille niin sanotusti vaikemmillekin pinnoille. Kuten esimerkiksi juurikin lasiin ja metalliin. Samalla maalilla on maalattu myös keittiömme melamiinilevyä oleva päätykaappi ja siihen päälle telattu liitutaulumaalia. Maali on todellakin tartuntamaalia eli jos et pese sitä märkänä pois, et saa sitä enää ainakaan helpolla irti. Joten varovaisuutta suositaan tämän maalin kanssa. Jos olisin halunnut jättää kannet valkoiseksi, olisi ne pitänyt maalata kahteen kertaan, koska yksi kerta ei näköjään riittänyt peittämään tarpeeksi. 

Pohjamaalilla otti kuivua noin vuorokausi ja sen jälkeen päälle sutaisin liitutaulumaalit. Annoin maalin kuivua noin tunnin, jonka jälkeen poistin maalarinteipit. Tämä siksi etteivät teipit vedä maalia mukanaan. Samalla hinkkailin saippuavedellä maaliroiskeet pois sen minkä pystyin. Otex oli valunut ja levinnyt osittain lasinpinnalla, joten osassa purkkeja on nyt kauniit valkoiset tartuntamaalikoristeet. Mutta eipä tuo haittaa, kun purkit eivät kuitenkaan ole silmän alla koko ajan.

Noin vuorokauden kuivumisen jälkeen pesin vielä purkit ja kannet käsin, jotta niihin ei jää mitään epäpuhtauksia. Samalla tuli testattua maalin pysyvyys. Kaiken järjen mukaan sen pitäisi pysyä tiukasti lasissa kiinni, mutta koskaan ei tiedä. Tiskikoneeseen en ehkä uskaltaisi omalla tuurillani näitä laittaa, mutta käsin nämä onneksi pesee nopeasti.

Yhden purkin täytin kaakaojauheella ja loput odottavat hilloa. Heti kun vain ehdin hillota pakkasessa olevat viimevuotiset omenat ja raparperit hilloksi. Saa pakkaseen tilaa tämän vuoden sadolle. Ja loput purkit käyttöön.

Todellisuudessa liitutaulumaalin pitää antaa kuivua rauhassa viikon ennen käyttöönottoa. Olin kuitenkin malttamaton ja yksi purkki pääsi jo käyttöön. Eipä minulla ole aikomusta tuota tekstiä montaa kertaa tuosta pyyhkiä pois.

Lasipurkkien tuunaus oli pitkä operaatio, mutta tulipahan tehtyä. Parasta tässä on, että kaikki materiaalit olivat jo kotona olemassa. Hintaa työlle siis tuli nolla euroa ellei laske omalle työlleen hintaa. Ja ei kai sitä itselle tehdessä laske. Ainakaan ei kannata ettei ala harmittamaan.

Tyhjät kaapit - puhdas sielu

Konmaritus ei ole väärässä. Tyhjä tila kaapissa ja lisää tilaa lattialla puhdistavat mieltä, sielua, kehoa ja olemusta. Tuntuu kuin laihtuisi monta kiloa, kun päästää irti ylimääräisestä tavarasta. En tarvitse enää tätä esinettä. En ole enää se ihminen joka olin, kun tätä viimeksi käytin. Luopumalla tavarasta luovun menneisyyden painolasteista.

Tai siltä se on ainakin tuntunut.

Niin kovin kevyeltä ja hyvältä. Siivota pois viimeisiä opiskeluajan tavaroita. Huti kirppisostoksia. Pieniä vaatteita, jotka eivät tule koskaan mahtumaan päälle. Kirjoja jotka eivät säväyttäneet. Elokuvia jotka lähinnä nukutti. Sisustustavaraa, mitkä lähinnä keräävät pölyä.

Luopuisin osasta huonekalujakin ellei mies laittaisi vastaan. Ja no myönnetään. Huonekaluja kyllä tarvitaan. Emme ole kuitenkaan minimalisteja.

Kaappien tyhjäykseen tulee vahingossa hurahdettua. Olen pian kuin anoppini, joka innostui uuden polttouunin takapihalle ostaessaan, polttamaan melkein kaiken polttavissa olevan. Aina appiukon käyttämättömiä vaatteita myöten.

Roviota en ole pystyyn laittamassa mutta lajittelua myytäviin ja lahjoitettaviin laatikoihin kylläkin. Myyminen tuntuisi olevan kovin hankalaa, niin vähääkään epäarvokas tavara katoaa lahjoituslaatikkoon. Ei jaksa sitä joopas-eipäs-sovitaan-tingitään -rumbaa parin euron takia.

Sitä paitsi olen niin lahopää etten edes enää muista mitä kaikkea omistan. Hyödyttömästä tavarasta tulee hyödyllinen, kun muistaa omistavansa sellaisen. Eikä osta kolmansia ulkoiluhousuja kaappiin, kun on unohtanut omistavansa jo pari. Välillä on myös hyvä kokeilla vanhoja vaatteita mahtuvatko ne enää edes päälle. Miksi pitäisin kaapissa mekkoa, jota en ole pitänyt kahteen vuoteen? Tuskin tulen pitämään jatkossakaan.

Vaikeina tässä kaikessa on myös pitää hyllyt tyhjinä. Luopumiseenkin menee pari kolme kierrosta. Ensin rankataan varmasti turhat tavarat ja roskiksi muuttuneet esineet pois. Toisella kierroksella emmitään ja heitetään pois ne ehkä -tavarat. Kolmannella kierroksella heitetään rohkeasti kaikki ne esineet pois, mitä ei ihan oikeasti käytä vaikka niin luulee. Sen jälkeen taistellaan ettei osta turha tavaraa lisää.

Heitettyäni kaikki pieneksi jääneet vaatteet kiertoon en tarvitse kasaa uusia. En ole tarvinnut tähänkään mennessä, miksi tarvisin niitä lisää nyt?

Minimalismi ei ole tapani elää mutta kummasti tähän hurahtaa. Tuntuu ettei koti ole tyhjentynyt yhtään. Kaipaako siis mieleni edelleen jotain pois heitettävää menneisyydestä? En tiedä, mutta ajattelin nyt siivota työhuoneen kaapin - jälleen kerran.