Neljä kuukautta olen ollut äiti. Saanut kunnian kutsua itseäni äidiksi. Tuntea päivittäin sen sydäntä pakahduttavan tunteen, kun toinen nukahtaa luottavaisin mielin syliisi. Nauttia toisen riemusta, kun hän hamuaa rintaa. Tuntea tuskaa toisen puolesta, kun mahaa kipristää ja rokotukset sattuu. Elää toisen tunteet kuin omansa.
Mitäkö olen oppinut?
Sen että paras tapa aloittaa aamu on toisen hymy ja nauru. Myös sen, että maailman kamalin tapa aloittaa aamu on vaihtaa niskapaskavaipat viideltä aamulla kovaa huutavalle ja kiemurtelevalle vauvalle.
Olen myös oppinut nopeaksi suihkussa kävijäksi sekä syömään kiireellä. Olen kasvattanut suodattimen kitinälle ja tarpeen vaatiessa itku menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tiedän että pulkurättejä tarvitaan paljon mutta vauvan housuja vain muutama. Tiedän että kestovaippoja en tule käyttämään, koska en näe niitä yhtään sen ekologisempana niiden vaatimien kovien pesulämpötilojen takia. Tiedän mitä tarkoittavat eri numerot vaippapaketeissa ja että jos tutti hukkuu on meillä helvetti irti.
Muistan yhtäkkiä hirveän määrän lapsuuteni lastenlauluja ja kuulostan nykyään karaoke emännältä. Nenäni ei enää haista pukluja vaatteissa eikä kakkavaippoja roskiksessa. Olen oppinut tunnistamaan itkun monta eri lajia ja sen mitä vaatekokoa noin suurinpiirtein kulloinkin käytetään.
Ostan mieluummin lastenvaatteita kuin itselleni vaatetta, koska vauvanvaatteet sopivat aina ja ovat hyvännäköiset. Olohuoneemme on täyttynyt pukluräsyistä, leikkimatosta, sitteristä, sohvalla seilaavasta imetystyynystä, kuivuvista vauvanvaatteista sekä hiljalleen myös leluista. Tiedän mitä tarkoitetaan tuttisopalla ja pulloshowlla. Ja mitä tarkoittaa numerot tuteissa ja pulloissa.
Olen mennyt toiseen huoneeseen tiuskaisemaan ja puremaan nyrkkiä, kun jatkuva kitinä, vikinä ja huuto on vetänyt pinnan kireäksi. Tiedän mitä tarkoitetaan sillä kun puhutaan kuinka yhtäkkiä puoliso käy hermoille. Ymmärrän miksi vauvavuonna erotaan vaikka ero ei olekaan mielessä.
Tiedän miksi vauvantarvikkeita on niin paljon olemassa ja miksi niihin kulutetaan rahaa. Ne helpottavat äärettömän paljon elämää! Ne ovat jokaisen nykynaisen siunaus! Jokaisen pitäisi ilolla käyttää kaikkia tarjolla olevia vauvantarvikkeita eikä tuntea tippaakaan häpeää niistä. Näistä esiäitimme ovat taistelleet!
Minulle äitiys on asia, jonka tiedän tuottavan minulle iloa loppuelämäni. Se on minulle onni, mitä en uskonut kokevani. Nyt tiedän myös mitä tarkoitetaan sillä, kun sanotaan että äitiys on uhrautumista ja rankkaa. Koska se on rankin työ koskaan. Tiedän senkin jo.
Äitiys on rankkaa fyysisesti. Ensin raskaus ja synnytys ja kaikki ne vaivat ja ongelmat. Oman ruokavalion rukkaukset ja syynit. Et saa olla enää vapaasti. Kehosi ei ole sinun omasi enää. Sitten lapsi kasvaa ja vahvistuu ja roikkuu kiinni koko ajan. Selkäni on kova kuin betoniseinä ja tuntuu että lihakseni rentoutuvat vasta haudassa.
Entä se henkinen puoli? Tiedän mitä on, kun valvot toisen vierelle varmistaen että toinen hengittää. Ja mitä on kun pelkäät, että mitäpä jos hän ei hengitäkään enää. Tai kaikki ne pelot tulevaisuudesta. Miten opetat häntä suojelemaan itseään? Olemaan kaahaamatta mopolla ja autolla? Hyppimättä trampoliinalla päälleen? Sukeltamatta pää edellä tuntemattomaan veteen? Varmistamaan selustansa tarvittaessa? Liikkumatta väärien ihmisten kanssa, jotka vain satuttavat häntä?
No. Se on tie mikä pojan on itsensä kuljettava. Mutta tiedän nyt mitä äitini tarkoitti sanoessaan minulle teini-ikäisenä: "Luotan sinuun. En tähän maailmaan".
Mutta tiedän myös miten raivostuttaa se on, joten en tule sitä sanomaan. Mutta onneksi siihen on aikaa. Niin kauan kun poika vielä nukahtaa syliini iltaisin, on kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti