#olisinpatiennyt

Olisinpa tiennyt valkolakki päässä, että on ihan ok muuttaa suunnitelmia lennosta. Olisinpa tiennyt, että on ihan hyväksyttävää olla vielä 19 vuotiaana vähän hukassa itsensä kanssa. Olisinpa tiennyt, että se mitä silloin luulin rakkaudeksi on kaukana siitä. Olisinpa tiennyt, että aikalisää voi ottaa ja pyytää muilta apua.

Olisinpa tiennyt, että on ihan hyväksyttävää olla heikko ja sanoa ettei jaksa eikä pysty. Olisinpa tiennyt, että koskaan ei saa verrata itseään muihin ja elää muiden odotusten mukaan. Olisinpa tiennyt, että olemalla aidosta oma itsensä on paljon mielenkiintoisempi persoona kun muita mukailevana ja myötäilevänä.



Olisinpa tiennyt, että joskus kannattaa kyseenalaistaa omat ajatuksensa siitä mitä on järkevää tehdä ja kuunnella mitä oma sydän sanoo. Olisinpa tiennyt, että mustavalkoinen kunnianhimo ei ole tie onneen. Olisinpa tiennyt, että vähemmälläkin yrittämisellä olisi selvinnyt. Olisinpa tiennyt, että kun itsea alkaa epäilyttää sitä kannattaa kuunnella eikä härkäpäisesti kuunnella sitä mitä luulee olevan oikein ja järkevää. Olisinpa tiennyt, että joskus saa luovuttaa kesken.

Se minkä tiesin oli, että oma sydän on oikeassa kun on liian pitkään onneton. Se minkä tiesin oli, että ole rehellinen itsellesi mutta sitä en tiennyt että pitää olla jopa silloin kun ei pidä siitä mitä sydän sanoo. Että joskus pitää kohdata se rehellisyys, vaikka se ei miellytä ja on pelottavaa.

Se minkä tiesin oli olla nuori ja vapaa ja vähän villi. Se minkä tiesin oli elää rohkeasti nuoren elämää. Jospa yhä tietäisin mitä on olla yhtä rohkea kuin silloin.

Olisinpa tiennyt silloin, että olin todella kaunis nuori nainen ja olin hoikka ja hyvässä kunnossa. Olisinpa tiennyt, että ei pitäisi kuunnella vaatekaupan vanhaa ja katkeraa myyjää joka käskee nuorta täysin normaalikokoista laihduttamaan, jotta näyttäisi nätimmältä valmistujaismekossaan. Olisinpa tiennyt, että itseään ja kehoaan pitää rakastaa, jotta näyttäisi lumoavalta. Olisinpa tiennyt, että kaksitoista vuotta myöhemmin katson kateellisena miten laiha ja nätti olin silloin.



Olisinpa tiennyt, että pitää kulkea pää pystyssä vaikka ei uskaltaisi. Olisinpa tiennyt, että edessä on vielä paljon hyvää. Olisinpa tiennyt, että vaikka silloinen parisuhde oli helvettiä tulen ottamaan siitä opikseni ja vielä tulen olemaan kiitollinen että koin sen kaiken. Olisinpa tiennyt, että ilman sitä tulevaa kiirastulta en olisi koskaan tavannut elämäni rakkautta ja loppuelämäni turvasatamaa.

Olisinpa tiennyt, että kahtatoista vuotta myöhemmin elät elämäsi onnellisinta, hämmentävintä, tunteellisinta, vaikeinta ja ihaninta aikaa.

ps. Kysyin mieheltäni mitä hän kertoisi nuorelle itselleen. Hän sanoisi, että hyvin menee että tulet elämään onnellista elämää ja saavuttamaan kaiken sen mitä haluat. Hän ei kuulemma kadu mitään mitä on kokenut eikä koe että niissä vaikeuksista minkä läpi hän on mennyt olisi mitään surkuteltavaa. Hän sanoisi, että olet ollut ja tulet olemaan hyvä tyyppi.

Tuon elämänasenteen kun oppisi itsekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun työaika muutti muotoaan

Jännä huomata, miten käsite työajasta muuttuu yrittäjyyden myötä. Vähän niin kuin käsite omasta ajasta vauvan synnyttyä. Kumpaakaan ei nimit...

Luetuimmat